Dukes & Dykes – lesbot kauhussa #2: Psykolesbot (I)

Kirjoitus sisältää juonipaljastuksia elokuvasta Haute Tension (2003).

Käsittelen tässä kirjoituksessa pahislesboon usein yhdistettyä trooppia, psykolesboa Haute Tensionissa. Psykolesbolla tarkoitan niitä lesbouden esityksiä kauhuelokuvissa, joissa lesbous näyttätyy syynä henkilöhahmon murhahimoisuuteen. Usein lesbous rinnastuu näissä elokuvissa mielenterveysongelmiin, sillä yhteiskunnallisesti poikkeava halu osoittautuu tuhoisaksi hahmon psyykelle. 

Psykolesboa ei tule sekoittaa eroottisista trillereistä ja eksploitaatioelokuvista tuttuun pahislesboon (evil lesbian). Pahislesbon toiminnan motivaationa on yleensä jokin muu syy kuin lesbous, tai vaihtoehtoisesti hahmon motiivit jäävät kokonaan hämärän peittoon. Pahislesbon esityksissä on usein havaittavissa liioittelua ja toisinaan jopa karnevalistista sukupuolijärjestelmän kääntämistä päälaelleen, siinä missä psykolesbon hahmossa painotetaan henkistä ahdinkoa. 

Takapajuisena trooppina pidetyn psykolesbon representaatioissa on kuitenkin jonkin verran variointia, ja kaikkia psykolesbon ilmentymiä ei ole syytä pitää avoimen homofobisina. Siinä missä osa kauhuelokuvista esittää psykolesbon hirviömäisenä murhaajana, joissakin elokuvissa psykolesboa kuvataan myötätuntoisesti. Tällaiset esitykset mahdollistavat usein vastakarvaan katsomisen, jossa psykolesbo on pikemminkin traaginen hahmo on kuin pelkkä hirviö. 

”Mikään ei saa erottaa meitä”: Haute Tension

Modernina psykolesboklassikkona voidaan pitää Alexandre Ajan uran käynnistänyttä Haute Tensionia (engl. myös High Tension & Switchblade Romance, 2003). Elokuvassa Marie (Cécile de France) matkustaa ystävänsä Alexin (Maïwenn) perheen luokse Ranskaan. Yöllä perheen kotiin tunkeutuu kuitenkin sarjamurhaaja, joka tappaa Alexin perheen ja kidnappaa tämän. Marien ensimmäisenä reaktiona on piiloutua ja paeta, mutta hän kerää rohkeutensa pelastaakseen Alexin. Kunnes paljastuu, että sarjamurhaaja onkin Marien psykoottinen harha – hän on itse tappanut Alexin perheen.

Heti elokuvan alussa käy selväksi, että Marie on rakastunut ystäväänsä ja haluaa tätä myös seksuaalisesti. Kun Alex kiusoittelee Marieta kyselemällä tämän poikaystävistä, Marie väistää kysymykset vaivaantuneena. Tämän jälkeen seuraan kohtaus, jossa Marie kävelee öisellä pihalla ja katselee ikkunasta salaa Alexia suihkussa. 

Juuri ennen kuin murhaaja tunkeutuu taloon, Marie on vetäytynyt makuuhuoneeseen masturboimaan kuulokkeet korvillaan. Kohtaus näyttää Marien hetken ajan nauttivana – se onkin alun Marien ja Alexin yhteisen automatkan lisäksi ainoa onnellinen hetki, jonka elokuva hänelle sallii. 

Marien ulkonäön voidaan senkin jossakin määrin tulkita koodaavan hänet butch-lesboksi. Marien hiukset on leikattu lyhyiksi, hieman kuten Mia Farrow’lla Rosemary’s Babyssa. Lisäksi hän pukeutuu farkkuihin ja t-paitaan, toisin kuin hänen ystävänsä, joka käyttää elokuvassa mekkoja ja jonka hiukset ovat pitkät. Muutoin Marien vaatetus ei kuitenkaan ole erityisen maskuliininen: esimerkiksi hänen käyttämänsä lantiomalliset farkut olivat 2000-luvulla varsin feminiiniseksi mielletty ja seksualisoitu vaate. 

Kirjoittaessaan lesbotroopeista elokuvissa Barbara Creed toteaa, että maskuliinisen lesbon esityksissä ammennetaan usein pelkoa stereotypiasta, jonka mukaan lesbonainen on oikeastaan vain mies naisen ruumiissa. Haute Tensionissa juuri tämä stereotypia tekee Marien halusta hirviömäisen: hän projisoi oman halunsa miessarjamurhaajan hahmoon. Samalla elokuva kuitenkin varoo esittämästä Marieta itseään liian maskuliinisena – kenties siksi, että tämä säilyisi vielä viehättävänä elokuvan selvästi olettamalle heteromiesyleisölle. 

Hirviömäisen halun lisäksi Haute Tensionia voi tulkita vastakarvaisesti queer-ihmisille tyypillisten pelkojen käsittelynä. Elokuva on kerrottu Marien näkökulmasta, mikä kutsuu katsojaa samaistumaan ja myötäelämään tämän kauhua. Alexin perheen murhaamista voi ajatella metaforana astumiselle kaapista ulos: miten rakastettu ja hänen perheensä – tai kenties Marien oma perhe – ottaa vastaan tämän seksuaalisuuden? Monelle kaapista tulemiseen liittyy pelkoja hylkäämisestä. Haute Tensionissa pelot rinnastetaan perheidyllin väkivaltaiseen tuhoamiseen. 

Kiinnostavasti slasher-genrestä tuttu trooppi, jossa päähenkilö piiloutuu kaappiin, saa seksuaalisuuteen kiinnittyvän merkityksen Haute Tensionissa. Kun Marie tappaa Alexin äidin, kohtaus esitetään niin, että Marie on piiloutunut vaatekaappiin ja katselee sieltä murhaa. Kaapin metaforan voi tulkita niin, ettei Marien väkivaltainen psykoosi kumpua niinkään hänen halustaan vaan pikemminkin tuon halun tukahduttamisesta. 

Metaforisen tulkinnan rajat tulevat kuitenkin pian Haute Tensionissa vastaan. Marien halu näyttäytyy nimittäin väistämättä hänelle itselleen sekä hänen rakastetulleen kauhistuttavana ja tuhoavana. Marien ei ole enää elokuvan lopussa mahdollista koskaan saada vastakaikua tunnustukselleen. Marien halun kammottavuutta vahvistaa loppukohtaus, jossa Alex kavahtaa tätä heidän katseiden kohdatessaan. 

En osaa nähdä Haute Tensionia lesbokammoisena, mutta lohduttomaksi kuvaukseksi lesboudesta sen kyllä koen. Elokuvassa näkyy yritys käsitellä homoseksuaalista halua jokseenkin myötätuntoisesti, mutta samalla Haute Tension nojaa voimakkaasti stereotypioihin. Elokuvaa ei myöskään ole suunnattu queer-yleisölle, ellei sitä tietoisesti katso vastakarvaan. Silloinkin toisinkatsomisen mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. 

Dukes and Dykes – lesbot kauhussa #1: Pahislesbot

Kirjoitus sisältää juonipaljastuksia elokuvista Side Effects (2013), Passion (2012) ja Bit (2019). 

Tässä kirjoituksessa käsittelen pahislesbon (evil lesbian) ilmentymiä trilleri- ja kauhugenressä, eritoten elokuvassa Bit. Itse koen tärkeäksi erottaa pahislesbon psykolesbon hahmotyypistä. Siinä missä psykolesbon toiminnan motiiviksi esitetään homoseksuaalisuus ja sen tukahduttamisesta kumpuava oireilu, pahislesbon toiminnan kimmokkeet voivat olla moninaisempia. Ne saattavat jäädä myös kokonaan avoimiksi.

Paraatiesimerkiksi lesbopahiksista voisi nimetä Brian de Palman ohjaamassa Passionin (2012), jossa menestyksestä haaveileva Isabelle (Noomi Rapace) joutuu kahden pahantahtoisen lesbon palloteltavaksi. Rachel McAdamsin esittämä Christine näyttää yksinkertaisesti nauttivan tuottaessaan poloiselle Isabellelle yhä uusia kärsimyksiä, kun taas Dani (Karoline Herfuth) virittää mitä katalampia verkkoja saadakseen ihastuksensa omakseen.

Lesbisen halun lisäksi pahislesboa voi ajaa vallan- tai rahanhimo. Steven Soderberghin ohjaamassa ja eroottisen trillerin perinteestä ammentavassa Side Effectsissä (2013) kiero psykologi (Catherine Zeta-Jones) kehittelee yhdessä rakastajattarensa (Rooney Mara) kanssa monipolvisen juonen, jonka avulla he saavat otettua rakastajattaren aviomiehen hengiltä. Samalla he yrittävät huijata miljoonia lääkeyhtiöltä.

Usein pahislesbot ovat vahvasti tyypiteltyjä ja kärjistettyjä hahmoja. Esimerkiksi blaxploitaatio-klassikossa Cleopatra Jones (1973) pahis on varsin stereotyyppisesti kuvattu butch-lesbo. Jack Halberstam on teoksessaan Female Masculinity (1998) käsitellyt butch-lesbon representaatioita ja todennut, ettei stereotypioita ole syytä pitää yksistään vahingollisina, sillä niiden avulla voidaan tehdä lesboutta näkyväksi ja torjua heteroksi tulkitsemista. Esimerkiksi Halberstam ottaa mainoskuvan, jossa on lesbopari: koodaamalla toinen naisista butch-lesboksi voidaan vahvistaa kuvaan suuntautuvaa lesbistä katsetta hetero(seksualisoivan)-katseen sijaan. Stereotypia myöskin korostaa, että kyseessä on nimenomaan lesbo- eikä ystävyspari. 

Pahislesbo tuo ruudulle karnevalistista iloittelua. On riemukasta katsoa, kuinka lesbot aiheuttavat harmia ja hämminkiä sen sijaan, että seuraisi taas yhtä miesoletettua mulkkua, joka sattuu olemaan suuruudenhullu sadisti. Pahislesbo voi myös hetkellisesti kumota vallitsevan sukupuolijärjestelmän: ylintä valtaa käyttää elokuvassa nainen, jonka halu kohdistuu toisiin naisiin. 

Kumoukset ovat kuitenkin monesti horjuvia ja lyhytkestoisia. Harmillisen monessa elokuvassa pahislesbon rellestys päättyy taltuttamiseen tai tuhoutumiseen. Karnevalistinen sävy on sekin kaksiteräinen miekka. Jos valtaa käyttävä lesbo esitetään liioitellusti ja lähes koomisessa valossa, voidaanko hahmon aiheuttamaa uhkaa sukupuolijärjestelmälle pitää varteenotettavana? 

Lumoava ja vaarallinen Duke

Brad Michael Elmoren feministisessä kauhuelokuvassa Bit (2019) seurataan transtyttö Laurelin (Nicole Maines) liittymistä vampyyrimatriarkaattiin. Elokuvan kiinnostavin hahmo on eittämättä lesbovampyyri Duke (Diana Hopper), joka johtaa tyttövampyyrien joukkoa. Tietyllä tapaa Duke on hyvin tyypillinen esimerkki pahislesbosta, mutta elokuva ei esitä hahmoa koomisessa valossa. 

Duken voi toki halutessaan tulkita biseksuaaliksi lesbon sijaan, vaikka jo hahmon nimi tuntuu kiistävän tämän tulkinnan (Duke – dyke). Duke myy seksiä miesoletetuille, viettelee heitä ja osallistuu orgioihin, joissa mukana on mies. Kaikkia näitä kohtauksia sävyttää kuitenkin pakko, kosto tai välineellisyys. Kun Duke astuu miesasiakkaan autoon, tapahtuma rinnastuu edeltävään kohtaukseen, jossa Duke kerjää rahaa kadulla, ja voice-overkin painottaa Duken tehneen mitä hyvänsä tullakseen toimeen. Mieshahmojen viettelyt eivät puolestaan elokuvassa johda seksiin, vaan viettelyn motiivina on feministinen kosto. Toisin sanoen Duke saalistaa kusipäitä. 

Orgiakohtaus on osa Duken monimutkaista taustatarinaa. Episodi, jossa katsoja näkee Duken todella nauttivan suudellessaan toista naista, päättyy siihen, että suutelua katsova mies puuttuu tilanteeseen. Duken ja miehen välinen tappelu taukoaa Dracula-montaasiin, johon verinen orgiakohtauskin on upotettu**.

Duken ja Draculan suhdetta voi tulkita vertauskuvana monelle eri asialle. Duken orjuus on mahdollista nähdä addiktiona tai traumana, mutta myös kaapin metaforana**. Samalla kyseessä on voimaantumiskertomus, kun alistetut morsiamet päättävät riistäytyä vapaaksi herransa otteesta. Naiset vannovat, ettei yksikään mies ansaitse tulla osaksi vampyyrien joukkoa. 

Elmoren elokuva noudattelee yhtäältä (miesten ohjaamien) lesboelokuvien kliseitä siinä, että katsoja joutuu katselemaan, kun lesbohahmo harrastaa seksiä tai on suhteessa mieshahmon kanssa. Toisaalta Bit poikkeaa kuitenkin siinä mielessä tästä kaavasta, etteivät seksi- tai suhdekuvaukset korosta Duken epävarmuutta seksuaalisuudesta (esimerkkinä tästä Blue is the Warmest Color), vaan pikemminkin niiden voidaan sanoa painottavan hänen lesbouttaan.

Voimaantumiskertomuksesta huolimatta Duke on joka tapauksessa toinen tarinan pahiksista. Duken voi ajatella noudattelevan miehiä vihaavan lesbon stereotypiaa, joskin katsoja on mahdollista ymmärtää, mistä hahmon viha kumpuaa. Moraalittomaksi Duken toiminta muuttuu katsojalle siinä vaiheessa, kun tämä käyttää salaa voimiaan toisten vampyyrien manipulointiin. Lopulta Dukenkin valtakausi päättyy taltuttamiseen – niin lesbopahiksille tuppaa käymään. 

Kiinnostavinta Duken hahmossa on onnistunut tasapainottelu lumouksen ja uhkan välillä. Vaikka elokuvan estetiikka on tyyliteltyä ja repliikit usein itsetiedostavia, Bit ei suhtaudu henkilöhahmoihinsa vitsinä. Duke saa olla kutsuva mutta myös vaarallinen, eikä häntä ole typistetty karikatyyriksi. Dukea ei myöskään kukista mieshahmo tai heteroksi alleviivattu sankaritar – sen sijaan Bitissä pahislesbon pistävät aisoihin hänen ystävänsä.

*Katsoimme elokuvan Feministisen kauhupiirin näytöksessä. Eräs katsojista otti tämän tulkinnan esille, eikä se ollut minulle tullut mieleen, vaikka tätä kirjoittaessa metafora vaikuttaa toki ilmiselvältä.

**